sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Hengitystauko

.
.

Uudenkuun hengitystauko avaa oven;
vuoden pimein astuu
ja vetää perässään tukahduttavan painon:
karhuntaljasta lankaa kutovat,
ja lanka kannattelee säikeitä pimeään,
nauhaksi, peitoksi, uudelleen nahaksi
korkealle kohoavalle sarvipäälle;
taivaan puhkova, äänettä lentävä yö.

Ja se mikä kertaalleen kirnuttu
se mikä karstattu, kaltattu,
hänen kumaransa, nyljetty.
Se, joka on mikä, kaavitaan karvasekainen tali,
venytetään penikulmien matkaan auringon pesäpohja
palaamaan, uudeksi palamaan,
hiillokseen puhaltamaan
.
.

© chr

2 kommenttia:

  1. No nyt! jopas. hienoa.
    clap-clap, mielessäni mielissäni taputan.

    VastaaPoista
  2. Väkevä ja voimallinen runo 21.12 päivästä.
    Jykevä sanallinen kerronta mielikuva saa palelemaan.Sitten lukemaan uudestaan.

    VastaaPoista