maanantai 25. syyskuuta 2017

.
.
Punnitsen jatkuvasti sydäntäni
punnukset vaihtuvat, vaa´an kulma.
Niskasta vyötärölle jatkuu paitani nappijono;
miten huolellisesti kierrät jokaisen auki lenkistään.

Lampun tulessa leimahtaa perhonen;
ehkä minä
se olen ehkä minä

Kivikauden helmet levitetty ylitsemme
lantioiden maljoihin

jäätikkö halkeilee

nousee olkapäänsä varaan katsomaan minua.

Suomut, ohimoiden roihu
mitä partaansa on sidottu;
oravanruusut
pohjoisensivu, kaltaisuutensa

minusta mitä maailman poikki.

Sadepisaroiden kosketusta luumupuun oksilla ei lasketa
jokaisella silmumitalla laulavat näkymättömät tiaiset;
koskemattomalla tarkoitetaan ihmisen koskettamatonta.

Istuin tuhat vuotta koskettamatta

minua valaiset yläpilvet
.
.

©chr

1 kommentti:

  1. Niin pehmeän lämmin kerronta. Rankenne tukee ja väljentää runoa: Kaiho kosketta mieltä. Sanat painaituvat muistin lehdille. Kiitos

    VastaaPoista