lauantai 31. lokakuuta 2015

Kirkkaana

.
.
Siwan ovella katulehmuksen latva
naakkojen painosta elävää pintaa
musta

väärin nähty väri,
kirkkaana.
.
.
.© chr.

torstai 29. lokakuuta 2015

Jono

.
.
Iltaöisin ikkunani alle kokoontuvat iloiset seurueet
puhelevat, lausuvat, laulavat, moniäänisesti koiriensa säestyksellä
Parvekkeilta heitä kannustetaan
parvekkeilta putoilevat laastit, lasit, maahan tiilet, markiisit
leijailevat viirit, viiriäiset, viini
nopeat naurut
aaltoilee yö aaltoileva aika,
kokoontuu väsymys, ja hajoaa tosi.
Iltaöisin ajavat sykkivät henkilöautot, äänimerkit peruuttavat, 
korvalta alas
lattiaa
maa

.
.
.© chr.





keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Ei enää ole

.
.
Huone irtoaa esineistä
täydellistä pimeyttä ei enää ole
se kuuluu entiseen elämääni,
jota ei enää ole
                             äänettömyys
                             avaruus

sinisessä musteessa läpikatsova silmä.
.
.
. © chr.



maanantai 26. lokakuuta 2015

Piha

.
.
Vaahteran pudonneet värit
sisemmän pihan kivetyksellä

kuun alta sysinäkymättömään.
.
.
. © chr.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Silmäykset

.
.
Vyöttyvät vaatteet
silmäykset
olen vieläkin sisälläsi helähtää


Nukkuvia liikkeitä en nähnyt
untasi
hukatun järven verran haparoi tyyni
.
.
. © chr. 

lauantai 24. lokakuuta 2015

Risti

.
.
Sielun risti
hän haluaa meidän heti muuttuvan
ristinsieluista toistemme omaisuudeksi,
väkisin tinakupissa sulattaa, hotkaista
purskuttaa suussa
niellä henki, torvi
.
.
.© chr.